tiistai 30. kesäkuuta 2015

Laukku isoäidinneliöistä (reissukäsityö)

Reissasimme koko perheen voimin Pohjanmaalle kesäkuussa, miehen mummulaan. Tärkein mukaan pakattava on aina tietenkin käsityö! :) Mietin jonkin aikaa mikä olisi helppo mukana kulkeva ja suht nopeasti valmistuma työ ja siitä se idea sitten lähti. Olen ihaillut Oma Kopan Virpi Siiran töitä ja erityisesti hänen uudessa kirjassaan olevaa neliölaukkua. Rajallisen lankamäärän takia päätin kuitenkin tehdä laukusta pienemmän, mitä hänen kirjassaan oleva laukku on ja otin vinkkiä tästä ohjeesta:

Vikatikin Granny-kassi ohje, johon tulee vain 13 palaa.


Värivalinta oli aika helppo: harmaa, harmaa ja musta. :D 


Minun ei tarvitse koskaan ajella pitkillä matkoilla, eli voin hyvällä omatunnolla virkata ja virkata!



Viime kesänä virkkasin samalla pohjoisen reissulla Molla Mills'in ohjeella tabletille suojapussukan. Jalkojeni alla on anopin kutoma ihanan lämmin ja kaunis villamatto.


Aamukahvia, virkkausta ja ikkunasta avautuva peltomaisema. Kaunista ja rauhallista.


Niinkuin arvelinkin, neliöt valmistuvat mukavan nopeasti.


Reissu oli valitettavasti tällä kertaa lyhyempi kuin viime vuonna, joten jouduin jatkamaan neliöiden virkkaamista kotona.


Valmiiseen kassiin tulee siis kaiken kaikkiaan 13 neliöä. Tässä malli, miten ne ommellaan/virkataan yhteen.


Kun palat on yhdistetty, taitetaan työ keskeltä ja kiinnitetään sivuneliöt. Itse yhdistin neliöt virkkaamalla piilosilmukoita neliöiden silmukoiden takareunoihin.


Kun laukku oli ommeltu kasaan, oli aika miettiä minkälaiset kahvat siihen laitan. Irrotin vanhasta käsilaukustani olkahihnan (se oli helppo testaus, koska hihnaa ei oltu ommeltu kiinni) ja kokeilin miltä se näyttäisi laukussani.


Ei se ihan sellainen ollut, mitä olin ajatellut.


Päätin siis viimeinkin käyttää joskus vuosia sitten kirpparilta ostamani kassin kahvat ja lopputulos oli mielestäni paljon parempi. Täytyy miettiä seuraavaan laukkuun kahvat vähän aiemmin, eikä siinä vaiheessa kun se on jo saatava käyttöön. :)


Laukku tuli heti käyttöön juhannusreissulle. Siinä oli näppärä kuljettaa seuraava reissukäsityö!



4 kommenttia:

  1. Olet saanut haasteen blogissani. Jos et halua ottaa sitä vastaan, niin ilmoitathan siitä minulle, kiitos.
    mummojakoira.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tästähän tuli kiva! Värit tekevät todella paljon, sinun laukku tyylikäs ja hillitty, minulla riemunkirjava :)

    VastaaPoista
  3. Kokoan juuri neliöistä laukkua, kiva kun löysin sun ohjeen.
    Neliöt olen virkannu jo varmaan 10 vuotta sitten, tallessa pitänyt ne, kun ovat niin nättejä. Ja niitä oli juuri se 13 kpl !!
    Yksiväriset palat, sammalenvihreitä 2 kpl, poltettu oranssi 3, vaaleansininen 4, ja pehmeän keltainen 4 kpl.
    Vihdoin viimein, palat löysivät paikkansa, kohta kassi olalla keikkuu ☺

    VastaaPoista
  4. Kokoan juuri neliöistä laukkua, kiva kun löysin sun ohjeen.
    Neliöt olen virkannu jo varmaan 10 vuotta sitten, tallessa pitänyt ne, kun ovat niin nättejä. Ja niitä oli juuri se 13 kpl !!
    Yksiväriset palat, sammalenvihreitä 2 kpl, poltettu oranssi 3, vaaleansininen 4, ja pehmeän keltainen 4 kpl.
    Vihdoin viimein, palat löysivät paikkansa, kohta kassi olalla keikkuu ☺

    VastaaPoista